0001 Filmia  ja valoa2013
Kuva 1 / 111
Filmiä ja valoa -elokuvafestivaali Seinäjoen Ylistarossa 14.–17.11. ja 27.11.2013
0002 DSC 0576
Kuva 2 / 111
0003 DSC 0596
Kuva 3 / 111
- "Tervetuloa Ylistaroon ja Matin-Tupaan."
Ensimmäisen festivaalipäivän vieraat ovat perillä: oikealta kustantaja Touko Siltala, kirjailija Kari Hotakainen, kirjailija Tuomas Kyrö, kustantaja Aleksi Siltala sekä myynnistä ja markkinoinnista vastaava Arto Forstén.
Kättelemässä Maija Kormano, Taija Keskinen ja Mari Keskinen
0004 DSC0036
Kuva 4 / 111
0005 DSC 0604
Kuva 5 / 111
0006 DSC 0599
Kuva 6 / 111
0008 DSC 0633
Kuva 7 / 111
Kustantaja Touko Siltala avaa kirjailijoiden ja Ylistaron lukion ja yläkoulun 9. luokan oppilaiden tapaamisen.
- "Jos Kari ja Tuomas aloittavat - mitä lukiossa luit ja kuinka kirjailijan polkusi oikein alkoi?"
0009 DSC 0639
Kuva 8 / 111
Kirjailija Tuomas Kyrö:
- "Aluksi lukion äidinkielen kursseilla luettiin jotenkin syötettyjä kirjoja - Linnaa, Merta, Rintalaa, Salamaakin. Niiden jälkeen tuli eteen modernimpaa - Tervoa, Hotakaista, Liksomia. Ne oli lähempänä. Ajateltiin, että ne kirjoittaa tuolla lailla ja tuollaisista aiheista. Niistä tuli ensi kertaa mieleen, että voisiko sitä itsekin laittaan sanoja peräkkäin. Pidin kyllä Tuntemattomasta sotilaastakin, mutta ajattelin että minulla ei vielä ole aseita kirjoittaa sellaista romaania toisesta maailmansodasta."
- "Kun opiskelin Hannu Raittilan ja Mari Mörön vetämällä Luovan kirjoittamisen kurssilla, jäi mieleeni, että tärkeintä on kirjoittaa. Ja parhaiten oppii kirjoittamalla, koska harvemmin on proosa ensimmäisellä lyönnillä valmis. Nurkassa kyyhöttämällä ja inspiraatiota odottamalla en ole koskaan saanut hyvää jälkeä aikaa."
0010 DSC 0661
Kuva 9 / 111
Kirjailija Kari Hotakainen:
- "Olin lukiossa tyhmempi kuin Tuomas. 11-vuotiaana luin ensimmäisen kirjani, Simo Penttilän intiaanijutun Punavyö. Sitten pidin 100 vuotta taukoa ja vasta 16–17-vuotiaana aloin tosissani lukemaan. Kasvatin pitkän tukan, join kiljua, kuuntelin rock-musiikkia ja luin Timo K. Mukkaa. Mukasta siirryin Henry Milleriin ja sitten olikin yhtäkkiä Helsingissä lukemassa kirjallisuutta. Ja olen lukenut pääni puhki. Nuori, joka ajattelee, ettei lukeminen paljon kiinnosta, ei ole sen tunteensa kanssa yksin. Mutta sen vahingon voi ottaa takaisin. Minäkin luin ensimmäisen Muumi-kirjani 35-vuotiaana."
- "Aloitin runoilijana. Se ei ole ammatti vaan mieliala, joten päädyin päivätöihin - erilaisiin kirjoittamisammatteihin, kuten toimittajaksi ja mainostoimittajaksi."
0011 DSC 0668
Kuva 10 / 111
Lukiossa on luettu Hotakaisen ja Kyrön kirjoja. Lukiolainen Aino Tuppurainen:
- "Kysymys Kari Hotakaiselle. Olen lukenut Ihmisen osan. Sen mielenkiintoisin henkilö - Pekka - on niin köyhä, että se etsii ruokaa roskiksista ja käy hautajaisissa syömässä ilmaista ruokaa. Mistä sä keksit tuollaisen asian ja oletko itse kokenut elämässä köyhyyttä?"
- "Kysymys molemmille. Jos täällä on joku, joka haluasi kirjailijaksi, niin onko Suomessa mahdollista olla kirjailija ja tuleeko sillä toimeen?"
0012 DSC 0696
Kuva 11 / 111
Kari Hotakainen:
- "Pekan tapaisesta köyhyydestä mulla ei ole kokemusta. Pekka meni hautajaisiin, joihin häntä ei oltu kutsuttu. Hän ei tunne vainajaa eikä omaisia. Kerran Keski-Pohjanmaalla joku meidän suvusta kysyi hautajaisissa, tunteeko kukaan tuota tyyppiä, joka viereisessä pöydässä syö yksinään, vikkelään ja ahnaasti, ympärilleen vilkuillen. Huomattiin, ettei kukaan tunne häntä. Kirjailijana päätin mielessäni, että siinähän on romaanihenkilö."
- "Ja onko mahdollista olla kirjailija? Jos on kyvykäs ja suostuu siihen, että kirjoittaa kaikenlaista tekstiä, kolumneja ja mitä tahansa tilataan. Mä olen kirjoittanut mainostekstejäkin. Yleensä kirjailijan työhuoneessa on viisi puroa, yksi isompi ja neljä vähän pienempää. Joku niistä natsaa."
Tuomas Kyrö:
- "Samaa mieltä. Kirjailijan tulot voi vaihdella aika sairaasti. Aloittelevana kirjailijana mun verotettavat tulot oli 7000 euron paikkeilla vuodessa, mutta Suomessa on on suhteellisen kattava apurahajärjestelmä, johon laitoin lappuja vetämään. Ensimmäisen kirjani jälkeen olen pystynyt itseni ja perheeni elättämään. Mä suhtaudun pienempiinkin tilaustöihin, niin kuin siihen isompaankin. Vaikka ei niistä kaikista konkreettista tuloa hulluna tule."
0013 PicMonkey Collage001
Kuva 12 / 111
Kysymys molemmille:
- "Jos pitäisi valita onnistunein teos tuotannostasi, niin mikä se olisi? Ja mikä on teidän mielestänne paras toistenne kirjoista."

Tuomas Kyrö:
- "Ensiksi, siellä ei ole yhtäkään sellaista, joka olisi jotenkin täydellinen, mutta se viimeisin kirja on joka kerta kaikkein läheisin. Karin uusin kirja, Luonnon laki, oli vavahduttava. Nauroin sivulla 4 ja itkin sivulla 18. Vai oliko se päinvastoin?"

Kari Hotakainen:
- "Ei mulla ole omista kirjoistani mitään suosikkia. Muiden kirjoista kyllä. En kirjoittamisen jälkeen lue omia kirjojani. Parhaat muistikuvat ovat ehkä vuonna 1990 ilmestyneen Lastenkirjan valmistumisprosessista. Mutta en osaa sanoa, onko se hyvä kirja. Tuomaksen paras kirja on Benjamin Kivi, vuodelta 2007. Järisyttävä romaani, jolle pitäisi antaa näiden vuosien jälkeen Jälki-Finlandia."
0014 DSCN5630
Kuva 13 / 111
Kysymys molemmille.
- "Tämä elokuvafestivaali on saanut teemakseen huumorin. Huumori on vaikea laji. Miten te sen synnytätte? Voiko siihen vastata?"
0015 DSC 0687
Kuva 14 / 111
Tuomas Kyrö:
- "Se on näkökulma, joka voi toisesta vinkkelistä olla ihan traaginen tai neutri tai koominen. Jos ryhtyy huumoria tekemällä tekemään, niin siitä ei tule mitään. Mulla on esimerkki: tein lyhyitä kuunnelmia tilaustyönä Yleisradiolle. Yritin kirjoittaa hah-hah-haa-hauskaa: kompastutaan banaaninkuoreen. Ei ollut hauska, eikä toimisi radiossa. Sitten rupesi puhumaan tämä vanha mies, Mielensäpahoittaja. Sen huumori syntyy siitä, että se vaari on niin tosissaan, kun vaan voi olla. Ei mulla mitään kaavaa ole, millä huumori syntyy."
Kari Hotakainen:
- "Olen samalla linjalla. Huumori on asia, jota on hyvin vaikea yrittää väkisin. Se on maailman katsomista jostain kulmasta josta henkilö, jota kuvataan, ei voi itse katsoa."
0016 DSC 0648
Kuva 15 / 111
Touko Siltala:
- "Elokuva on tärkeä teille molemmille. Kertokaa elokuvaharrastuksistanne. Karin romaaneista on tehty elokuvia. Oletko ollut niiden filmauksissa mukana?

Tuomas Kyrö:
- "Katsoin elokuvia ennen kuin kiinnostuin kirjojen tarinoista. Lännenkuva Rio Bravo oli mielettömän kova juttu. Sen jälkeen piirtelin lännentaistelijoita A-nelosille. Kummisetä oli äärimmäisen merkittävä ja on vieläkin. Näin sen televisiosta. Siinä tuli yhtenä putkena Kummisetä ja Kummisetä II. Olin noin 10-vuotias ja vasta myöhemmin selvisi, että siinä oli kaksi erillistä elokuvaa. Unkarilaiset taidepläjäykset eivät ole koskaan iskeneet minuun. Äitini nauhoitti kerran sellaisen Poliisiopiston päälle, enkä ole antanut sitä anteeksi. Ranskassa on tehty parikin hyvää elokuvaa. Mies ja alaston ase -saaga on loistava.
Kari Hotakainen:
- "Ensimmäiset vavahduttavat elokuvakokemukset ovat ehdottomasti mykkäkuvan Buster Keaton Ja Charles Chaplin. Niissä näkyy se huumorin täysi ydin. Niissä ei puhuta mitään, mutta niissä pystytään pelkällä kuvalla ja liikkeellä kertomaan vavahduttavia tarinoita. Taksikuski jätti sellaiset jäljet, että piti ostaa juliste vuokra-asunnon seinälle. Kummisetä, katson sen kerran vuodessa. Mä kirjoitin Sydänkohtauksia kirjan, jossa kerrotaan, kuinka Kummisetää filmataan Helsingin Maunulassa. Mies ja alaston ase -trilogia on merkinnyt paljon. Puolitoistaviikkoa sitten katsoin Mies ja alaston ase 33 1/3.
- "Kirjoistani - Klassikko, Juoksuhaudantie - kuvattujen elokuvien tekemisissä olen ollut hyvin vähän mukana. On kysytty, tulisinko kirjoittamaan kirjoistani elokuvia varten käsikirjoitusta, mutta en ole jaksanut silloin oikein innostua."
0017 DSC 0710
Kuva 16 / 111
Lukiolainen Emilia Seppälä (keskellä) avustaa Yle Pohjanmaan Terhi Varjosta kirjailija Kari Hotakaisen haastattelussa.
0018 DSC 0773
Kuva 17 / 111
0019 DSC 0789
Kuva 18 / 111
Kari Hotakaisen ja Tuomas Kyrön kirjoissa vilisee niiden henkilöille tai juonien käänteille tärkeitä klassikkoelokuvia: Kummisetä, Kahdeksan surmanluotia, Rio Bravo, Hurjapäät, Fucking Åmål, Muukalainen Laramiesta. Elokuvaohjaaja Laine ja Marilyn-niminen nainen ovat Kunkun tuttavia.
Matin-Tuvan vanhojen elokuvajulisteiden kokoelma ilahduttaa kirjailijoita.
0020 PicMonkey Collage002
Kuva 19 / 111
Omistuskirjoitukset ovat haluttuja muistoja.
0021 DSC 0942
Kuva 20 / 111
Kaverikuvassa kirjaston henkilökuntaa.
Tuomas Kyrö:
- "En lue Karin kirjoja huumori edellä. Enkä ole lukenut niitä niin, että on mukavaa, kun saa nauraa sivun välein tai 40 sivun välein. En osaa määritellä tai vertailla Karin huumorin luonnetta. Tai en ainakaan uskalla."
Kari Hotakainen:
- "Kun katson Tuomasta, mieleeni ei tule huumori. Kun katson itseäni, mieleeni tulee jotain aivan muuta. Kun aloitin urani runoilijana, niin tiesin, että kun vältän kirjaston jännitysosastoa ja kirjaston huumoriosastoa, niin hyvä tulee. Olen pitänyt melkein kaikista Tuomaksen kirjoista. En lue niitä huumorina, vaan esityksinä maailmasta, maailman kuvina. Ja nauran kyllä."
0022 DSC 1059b
Kuva 21 / 111
Festivaalijohtaja Anssi Luoman avaus:
- "Jokapäiväisessä elämässä kiperältä tuntuva ongelma usein selviää tai helpottuu, kun sille voi vähän nauraa. Seitsemäs Filmiä ja valoa -elokuvafestivaali opettaa meitä hakemaan huumoria arjen asioista, nauramaan omille möhläyksillemme ja löysäämään ahdasta asennettamme elämään."
0023 PicMonkey Collage1
Kuva 22 / 111
Yleisökysymys:
- "Miten syntyy hauskaa ja huumoria?"

Tuomas Kyrö:
- "Esimerkiksi Mielensäpahoittajan synty on sattuman ketju. Kaverillani oli Keuruulla isoisä, Erkki-pappa. Hän aloitti keskustelun aina sanomalla "kyllä minä taas niin mieleni pahoitin". Oli asia mikä hyvänsä. Hän pahoitti mielensä, kun Keuruun pallon pelissä joku poika potkaisi vasemmalla jalalla. Tai kun Berliinin muuri murtui - ei siksi, että se oli politiikkaa - vaan siksi, että betonia sillä lailla rikottiin. Tämä hahmo oli mun päässäni ja edusti ennen sotia syntyneitä ikäluokkia.
Yleisradio tilasi kiireisellä aikataululla 20 hauskaa, viisi minuuttista kuunnelmaa yhdelle näyttelijälle, ohjelmapaikalle, jossa oli esitetty lastenohjelmia. Aluksi kirjoittaminen oli vaikeaa, mutta sitten jostain kimmahti tämä Erkki-papan lause - kyllä minä taas niin mieleni pahoitin. Asia oli sillä selvä: päätin yhdistää omat mielipahani ja pikkukuntien paikallislehtien yleisönosastojen valitukset. Antti Litja tuli siihen ohjelmaan lukijaksi ja sai sen paapan henkiin.
Vuoden päästä Helsingin kirjamessujen tupakkapaikalla lastenkirjailija - jonka radio-ohjelmapaikalle Mielensäpahoittaja tuli - tokaisi mun kustannustoimittajalle, että tehkää niistä Kyrön jutuista kirja. Kustannustoimittaja kysyi, mitä ne jutut sitten on? Lähetin hänelle nipun Mielensäpahoittajan tekstejä ja ne pantiin kansiin. Sitten tuli menestys."

Kari Hotakainen:
- "Ei ainakaan tarkoituksenhakuisesti. Kun luin näitä Mielensäpahoittajia niin mietin, että onpa harvinaista, kun joka asia noin helvetisti harmittaa. Samalla tajusin, tämähän naurattaa koko ajan.
Jos alan tehdä huumoria niin, että laitan erittäin hassun hahmon piereskelemään, niin se on vaivaannuttavaa. Mutta jos laitan tavallisen ihmisen pidättelemään samaa asiaa sijoitusneuvojan vastaanotolla, niin se on aika hyvä idea."
0024 PicMonkey Collage2
Kuva 23 / 111
Kysymys Kari Hotakaiselle:
- "Ihmisen osan ja Jumalan sanan jälkeen valmistelit romaania verotuksesta?"
ja kysymys Tuomas Kyrölle:
- "Mitä ajattelet omaelämänkerrallisten ainesten käyttämisestä romaaneissa? Kirjasi Kunkku on vaihtoehtoinen Suomen historia, jonka päähenkilö on valtakuntansa menettänyt, entinen kuningas, Pena."

Kari Hotakainen:
- "Joo. Aioin kirjoittaa, kuinka palvelutalossa asuva vanhus pohtii Suomen julkisen talouden historiaa ja verorahojen käyttöä. Jouduin kuitenkin auto-onnettomuuteen, sairaalaan ja pitkälle sairauslomalle. Huomasin olevani romaanini aiheen ytimessä. Sairaalassa jokainen potilas on verorahojen suora kohde ja siinä mielessä veroparatiisissa. Vaikka oman elämän vieminen omaan kirjaan on mielestäni ongelmallista, niin tein sen. Kirja on silti kiinnostava."
- "Se voi olla epäilyttävää, koska ennen onnettomuutta minulle ei ole tapahtunut mitään. Tai on yhden kerran. Olin tankkaamassa Teboililla ja unohdin lompakkoni auton katolle, josta se putosi ja katosi. Pidin sitä isona yhteiskunnallisena ongelmana, mutta en ole pannut tapahtumaa romaaneihini."
Tuomas Kyrö:
- "Kun mua katsoo, niin varmasti huomaa, että ollaan kaukana kunkusta. Romaanissa on röyheän rouhea Suomen kuningaskunta. Vantaa on Suomen pääkaupunki ja kuninkaan linna sijaitsee ostoskeskus Jumbon paikalla. Kun kirjoittaa näistä ihmisistä - Kunkusta ja hänen perheestään - niin jostakin ne pitää kaivaa ja jonkinlainen ihokosketus niihin pitää itsellä olla. Oli palkitsevaa luoda kokonaan uusi todellisuus, ja sitä tekee joka romaanissa, vaikka ne kertoisivat henkilöstä nimeltä Tuomas Kyrö. Mutta nyt se kertoo Kalle Penttisestä."
0025 PicMonkey Collage3
Kuva 24 / 111
Raili Yli-Torkko:
- "Te olette ytimeltä yleisinhimillisiä kirjailijoita molemmat. Tässä Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjassa, sai koko ajan kutkuttelevasti, sisäisesti nauraa. Miten voi nuori mies niin vanhan miehen todellisuuden tajuta? Ja pystyy laittamaan sen sanoiksi?"
- "Ja sitten taas Hotakaisen Ihmisen osassa, minusta siinä on hyvin lämmintä otetta ja nähdään ihmisten sisäiset ajatusmaailmat erittäin hyvin."

Kari Hotakainen:
- "Ensin vastaan Tuomaksen puolesta. Tuomas on poikkeuksellinen ihminen ja poikkeuksellinen kirjailija. Kun luin Benjamin Kiven, en tuntenut Tuomasta, mutta menin ilmoittamaan hänelle, että hän on nero. Se johtuu siitä, että hänellä on portaaton säätö kaksi-vuotiaasta 100-vuotiaaksi. Hän on siinä mielessä iätön, etten yhtään ihmettele, että hän katsoo maailmaa Mielensäpahoittajan kohdalla todella vanhan ihmisen silmin."
- "Ja omasta puolestani. Ihmisen osassa idea ei ole huumori, mutta sen huumori syntyy siitä, kun Salme luulee ja uskoo koko ajan, että hänen lapsillaan menee hyvin. Mutta lukija tietää totuuden ja se alkaa huvittaa. Mikä on Salmelle tragediaa, on lukijalle komediaa."
Tuomas Kyrö:
- "Mulle tärkeä lukukokemus oli Karin kirja Bronks. Siinä on yhtenä päähenkilönä maansiirtokone. Jos mä pystyn liikkumaan kaksivuotiaasta 100-vuotiaaksi, niin se ei ole mitään siihen verrattuna, että joku voi kirjoittaa uskottavan ja ajattelevan maansiirtokoneen paperille. Ja sisällyttää siihen jotain inhimillistä, koskettavaa ja hauskaa."
0026 PicMonkey Collage4
Kuva 25 / 111
Yleisökeskustelua.
Kari Maunula:
- "Syntyykö teillä romaanin teksti helposti ja itsestänsä vai onko siinä vaikeita hetkiä? Pitääkö panna liuskoja paperikoriin, kun teksti ei tunnu hyvältä?"

Tuomas Kyrö:
- "Se on vaihtelevaa. On pihtisynnytyksiä ja sellaisia, jotka lähtee tosihelpolla yökerhosta mukaan. Kun kirjoitin Liittoa, ahdisti koko ajan. Kunkkua tehdessä mulla ei ollut hauskaa, mutta ei ahdastakaan. Vaikka kirjoitin sitä seitsemän tuntia päivässä, niin se oli kuitenkin helppoa chileläisen kaivosmiehen työpäivään verrattuna."
Kari Hotakainen:
- "Tämä on täysin tapauskohtaista. Romaanissa on kohtia, jotka syntyvät helposti, mutta sitten on taas kohtia, joita pitää jauhaa ja jauhaa. Ja lopulta tuntuu, että parempi unohtaa koko juttu. Jos joku asia ei suju vähänkin luontevalla tavalla kirjoittamalla, niin siitä tulee lukijallekin ponnistus."
0027 PicMonkey Collage5
Kuva 26 / 111
Yleisökeskustelua.
Jaakko Lepistö:
- "Kari Hotakaiselle. Mistä löysit Ylistaron Juoksuhaudantie-kirjaasi, josta illan elokuvakin on filmattu? Oliko se huumoria?"

Kari Hotakainen:
- "Ylistaron löysin Suomesta ja mielikuvituksestani. Junantuomana helsinkiläisenä ajattelin, että tämä kiinteistövälittäjä Kesämaa on kiireinen ja ylipainoinen, joka hikoilee hieman kireissä vaatteissaan. Romaanihenkilön, jolla on tuskallinen olo, taustalle täytyy keksiä jotain avaraa. Jotakin, mikä liittyy hänen lapsuuteensa tai taustaansa. Ajattelen aina helsinkiläisestä romaanihenkilöstä, että mistä hän lopulta on kotoisin. Ajattelin Ylistaroa paikkana, jossa näkisi linnut, taivaan ja avaruuden ja jossa ei olisi koko ajan kauhea hiki. Kuten kiinteistönvälittäjällä Helsingissä, autossa, jossa ei ole ilmastointia.”
0028 PicMonkey Collage6
Kuva 27 / 111
Yleisökeskustelua.
- "Tuomas Kyrölle. Mainitsit, että Liiton kirjoittaminen oli ahdistavaa. Luin sen, enkä oikein tajunnut, että se on sinun kirjasi. Lukeminen oli ahdistava kokemus, mutta kirja on kauhean hyvä. Mä tykkäsin siitä ihan älyttömästi. Sinä onnistuit kuvaamaan aika osuvalla tavalla, aika tikarinpistoilla, naisen ajatuksia, elämää ja tuntemuksia lapsen saannin jälkeen. Miten sinä siihen pystyit - sinä olet mies?
Tuomas Kyrö:
- "Näin pitää tehdä, kun haluaa vakuuttaa Finlandia-raadin. En minä tiedä. Mahdotonta vastata. Kirjoitin metodimenetelmällä. Olen ihaillut elokuvanäyttelijöitä, jotka menevät siihen hahmoon, jota esittävät ja ovat sitten heitä. Mä yritän päästä sen henkilön päähän josta kirjoitan. Siinä kirjassa Lydian, ja mikä sen toisen naisen nimi oli."
0029 DSC0040
Kuva 28 / 111
- "Teillä on yhteinen hanke, raotatteko lopuksi vähän sitä?"

Kirjailija Kari Hotakainen:
- "Meillä on Tuomaksen kanssa yhteinen projekti, josta onneksi kukaan ei ole vielä kuullut. Suunnittelemme yhteistä elokuvakäsikirjoitusta. Olemme käyttäneet siihen viimeisen kahden vuoden aikana 38 tuntia. Olemme siitä kovin innoissamme, mutta kukaan muu ei..”
Kirjailija Tuomas Kyrö:
- "Joo. Se on jo vähän muuttanut niiden 38 tunnin aikana muotoaan. Ei siitä kannata puhua, ennen kuin se tulee lastenteattereihin."

"Hienoa. Jäämme odottamaan. Kiitos."
0030 DSC 1112
Kuva 29 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Kirjailija Kari Hotakainen:
- "Huumori on usein yksinkertaista ja samalla vaikeaa. Huumori yhdistää ihmisiä. Jos huumori erottaa heitä, se ei ole huumoria."
0031 DSC 1121
Kuva 30 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Kirjailija Tuomas Kyrö:
- "Vaikka elämässä ei juuri mitään tapahtuisikaan, niin kirjailijan päässä kuhisee. Kun kirjoitan, niin en yritä olla hauska, koska siitä tulee paskaa, jos hauskaa yrittämällä yrittää."
0032 DSC 1125
Kuva 31 / 111
0033 DSC 1124
Kuva 32 / 111
0034 DSC0128
Kuva 33 / 111
Kiitämme vieraita. Ylistarolainen kotiseutukirja Kainasto kansien välissä vie Siltalan veljekset sukunsa juurille.
0035 DSC 1146
Kuva 34 / 111
0036 DSC 1130
Kuva 35 / 111
0037 DSC 1157
Kuva 36 / 111
0038 Juoksuhaudantie
Kuva 37 / 111
Veikko Aaltonen: Juoksuhaudantie (2004)
Yleisökommentti:
- "Tämä oli hauska ja syvällinen ilta."
0040 DSC 0876
Kuva 38 / 111
Isänmaallinen mies saa ennakkoensi-iltansa. Ohjaaja Arto Halonen (oik.) ja käsikirjoittaja Jouni K. Kemppainen lähettävät hiihtäjät matkaan:
- "Elokuva on fiktiota. Se on tehty urheilupiirien ja päähenkilön sisältä katsoen, heitä ymmärtäen ja huumoria avuksi käyttäen. Ohjenuorana oli, että kun Aino hiihtää tämän viimeisen hiihdon, niin me kaikki toivomme, että hän voittaa. Ja koemme Ainon voiton hetken samalla tavoin, kun me koemme aina, kun suomalainen voittaa."
0041 IM 34
Kuva 39 / 111
Arto Halonen: Isänmaallinen mies (2013)
0042 DSC 0859
Kuva 40 / 111
Yleisökeskustelua elokuvan jälkeen. Kommentti takarivistä:
- "Näin vanhempana naisihmisenä sanon, että tämä elokuvan Toivo on suloinen mies, jotenkin niin kerta kaikkiaan, sellainen jössikkä. Oikein hyvä. Että sympatiapisteet kyllä tulee."
Käsikirjoittaja Jouni k. Kemppainen:
- "Me ajateltiin Toivo sellaisena suomalaisen miehen kuvana, joka joutuu meidän puolestamme noiden valintojen eteen. Jokainen katsoja voi peilata itseään, millä tavoin olisi toiminut samassa tilanteessa."
0043 DSC 0910
Kuva 41 / 111
Yleisö kiittää.
- "Elokuvan aikamaailma on hirveän aito. Hiihto ja kaikki oli kuin suorat kisalähetykset 80-luvulla. Onko joillakin elokuvan hahmoilla oikeita esikuvia?"
Ohjaaja Arto Halonen:
- "Elokuvassa on fiktiivinen käsikirjoitus. Se on ammattinäyttelijöiden kanssa toteutettu, Sitä on kuvattu lavasteissa, eikä se ole mistään tietystä kilpailusta."
0044 DSC 0912
Kuva 42 / 111
Ylistaron Kilpa-Veljien miehellä on tarkat silmät:
- "Elokuvassa olympiarenkaita on seitsemän. Onko se kisa-huumoria?
Käsikirjoittaja Jouni K. Kemppainen:
- "Laskit aivan oikein. Seitsemän niitä siinä on. Piti varmuuden vuoksi tehdä niin, koska oikeat olympiarenkaat on yksi maailman tarkemmin varjelluista brändeistä."
0045 DSC 0822
Kuva 43 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Arto Halonen:
- "Kun oli hyvin tämän aiheen - fiktion idean - sisällä, niin sitä oli hauska tehdä ja kirjoittaa huumorin ja empatian kautta. Ensimmäinen versio käsikirjoituksesta tuli nopeasti. Sitten kirjoitettiin vielä kuusi versiota."
0046 DSC 0827
Kuva 44 / 111
0047 DSC 0833
Kuva 45 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Käsikirjoittaja, kirjailija Jouni K. Kemppainen:
- "Näyttelijät harjoittelivat hiihtovalmentajan johdolla. Tässä pitää hiihtää 80-luvun tyylillä, ei saa näyttää nykyaikaiselta hiihtäjältä. Olemme tähän edellistä elokuvaa tehdessämme, aika tavalla perehtyneet."
0048 DSC 0619
Kuva 46 / 111
Ylistaron Asevelikuorosta kertova dokumentti saa ensi-iltansa. Suomalaiseen juhlaan kuuluu pullakahvit. Veikko Huhtala ja Kauko Loukola ovat laulaneet Asevelikuorossa (aluksi Aseveliköörissä) sen perustamisesta lähtien. Muut nykyiset laulajat ovat nuorempia ikäluokkia.
- "Ensimmäisessä kokoontumisessa kokeiltiin, osataanko laulaa. Laulettiin Satumaa."
0049 DSC 0686
Kuva 47 / 111
0050 DSC 0691
Kuva 48 / 111
0051 DSC 0704
Kuva 49 / 111
Uusi paikallisdokumentti saa festivaalilla ensi-iltansa. Festivaalijohtaja Anssi Luoma pitää jännitystä yllä.
0052 DSC 0697
Kuva 50 / 111
0053 DSC 0211
Kuva 51 / 111
Opetusneuvos Pekka Varismäki kertoo Asevelikuoro-dokumentin taustoista.
- "Matin-Tuvassa esitettiin viime talvena dokumenttielokuvani Ylistaron herättäjäjuhlien talkoolaisista. Tunnelma oli vaikuttava ja Anssi ehdotti pian sen jälkeen, että tekisin dokumentin Ylistaron Asevelikuorosta, nyt kun heitä vielä on. Olen vuosien mittaan kuvannut ja äänittänyt kuoron harjoituksia ja esiintymisiä. Vanhoissa kuorokuvissa miesten silmistä paistaa innostus ja liikutus. Sain niistä kipinän. Ja niin syntyi tunnin mittainen elokuva, Ylistaron Asevelikuoro 25 vuotta.
Kuoron johtaja, director cantus Saara Varismäki
- "Väinö Setämäki soitti ja sanoi, että on perustettu Asevelikööri ja pyyti minua sen johtajaksi. Vähän harkitsin ja tuumasin, mutta lupasin: voinhan minä tulla kokeilemaan".
- "Harjoituksissa lauloimme Sillanpään marssilaulua. Siinä oli vähän ongelmia. Laulussa on taukoja, joita nämä miehet eivät oikein osanneet kunnolla pitää. Tämän takia panin heidät marssimaan ja laulamaan voimistelusalin lattialle. Se oli hyvä konsti. Miehet oppivat taukojen paikat. Sen jälkeen Asevelikuoro tuli veteraanien juhlissa esiintymislavalle marssien ja Sillanpäätä laulaen. Se oli yleisön mielestä hyvin juhlallista."
0054 Asevelikuoro
Kuva 52 / 111
Pekka Varismäki: Ylistaron Asevelikuoro 25 vuotta (2013)
0055 DSC0087
Kuva 53 / 111
Elokuva on päättynyt. Salista ei kuulu hiiskahdustakaan.
0056 DSC 0250
Kuva 54 / 111
Raili Yli-Torkko:
- "Tämä syvä hiljaisuus osoittaa yleisön liikutuksen ja arvostuksen. Kiitos elokuvan tekijöille."
0057 DSC 0776
Kuva 55 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Suunnittelija, ohjaaja, opetusneuvos Pekka Varismäki:
- "Asevelikuorolaiset näyttivät nuortuvan saadessaan laulaa. Elämä juoksuhaudoissa, Liisa pien, Rantakoivun alla ja kaikki muut ovat heidän nuoruuden muistojaan."
0058 DSC 0766
Kuva 56 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Kuoron johtaja Saara Varismäki, Veikko Huhtala, Kauko Loukola ja Jorma Olli - kuoron edesmenneen perustajan, Esko Ollin poika - kiinnittävät Ylistaron Asevelikuoron nimilaatan.
0059 DSC 0732
Kuva 57 / 111
Elokuvaohjaaja Taru Mäkelä ja hänen elokuvansa Mieletön elokuu vievät meidät 1960-luvun alkuun.
- "Käytän elokuvissani mielelläni historiaa. Helsingin vuoden 1962 nuorisofestivaali oli Neuvostoliiton ja sen liittolaisten organisoima tilaisuus, joka oli aiemmin järjestetty sosialistisissa maissa. Suomalaiset eivät suurin surminkaan olisi halunneet ottaa sitä vastaan, mutta pakkohan se oli, kun Moskovasta painostettiin. Elettiin kylmän sodan aikaa. Käsikirjoittaja Raila Talvio on tutkinut, mitä festivaalilla ja Helsingissä tapahtui. Länsivalloilla oli kaupungissa omat nuoriso-juhlansa. Eräät rautaesiripun takaisista maista tulleet delegaatiot käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja niiden jäseniä loikkasi länteen. Vaikka siinä oli hyvin traagisiakin tapahtumia, niin päätimme tehdä festivaalista vähän kevyemmän elokuvan. Elämään voi suhtautua vakavasti, vaikka vallanpitäjille vähän nauraakin."
0060 DSC 0880
Kuva 58 / 111
Elokuvakäsikirjoittaja, kirjailija, pastori Veli-Pekka Hänninen
- "Hovinarrit muistuttivat ennen vallanpitäjiä siitä, että nämäkin ovat vain ihmisiä ja kuolevaisia vaikka heitä palvotaankin. Jonkun pitää tehdä vallanpitäjistä välillä naurunalaisia, koska se on myös heidän oma etunsa.”
0061 MieletonELokuu
Kuva 59 / 111
Taru Mäkelä: Mieletön elokuu (2013)
0062 DSC 0712
Kuva 60 / 111
Yleisökeskustelua.
- "Olin 13-vuotias, kun Järvenpäähän tuotiin bussilastillinen näitä kansainvälisiä nuoria Järvenpään SKDL:n iltamiin. Muistan ne pojat ja gladiolus-kukat, joita he antoivat tytöille. Tämä painostus ja nämä loikkaukset jäivät meiltä silloin kuulematta. Elettiin vielä noottikriisin jälkeisessä ilmapiirissä. Tämä elokuva oli hyvin valaiseva ja koskettava. Kiitos."
0063 DSC 0722
Kuva 61 / 111
- "Elokuva ilmaisee tuolloisen ilmapiirin kahlitsevuutta ja sitä, miten se vaikutti yksittäisiin ihmisiin Suomessakin."
0064 DSC0020
Kuva 62 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Elokuvaohjaaja Taru Mäkelä:
- "Yritän parhaani, että katsojalla on elokuvissani mahdollisuus nauraa, itkeä ja saada jotakin ajatuksia. Ja jos nämä ajatukset herättävät keskustelua, niin silloin elokuva on yhdistänyt ihmisiä. Antanut heille tunteita ja mielialoja, jotka vievät eteenpäin."
0065 DSC 0811
Kuva 63 / 111
Mäkelän ja Luoman perheissä elokuvahulluus on monen, monen sukupolven peruja.
0066 DSC 0738
Kuva 64 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Elokuvakäsikirjoittaja, kirjailija Veli-Pekka Hänninen:
- "On kaksi asiaa, jotka tarttuvat ihmisestä toiseen. Toinen on haukotus ja toinen on nauru. Nauru on tietyllä tavalla aika vaikuttava voima. Se on tietyllä tavalla yhteiskunnallinen, jopa poliittinen."
0067 PicMonkey Collage7
Kuva 65 / 111
Esitelmöitsijä, kirjailija, elokuvanäyttelijä Mato Valtonen virittää yleisön Aki Kaurismäen elokuvien huumoriin.
Yleisökysymys:
- "Onko teiltä - koko Aki Kaurismäen ryhmältä - vaadittu näissä sellaista pidäkkeetöntä luovuutta, luovaa hulluutta, kun te olette uskaltaneet tätä kaikkea tehdä?"
Mato Valtonen:
- "Kai siinä jotain hulluuttakin on. Ilman sitä elämä olisi tylsää. Hullut vie maailmaa eteenpäin, viisaat koettaa pitää sitä vain pystyssä. Kun on vähän erikoinen, niin se toimii - joulupukki, Angry Birds, sauna. Aki Kaurismäki on hyvin persoonallinen ohjaaja ja valtavan karismaattinen. Maaninen tyyppi, kun se tekee töitä."
0068 IMG
Kuva 66 / 111
- "Aki Kaurismäki oli kehittämässä Leningrad Cowboys-hahmoja. Me keksittiin Sleepy Sleepersseille tötterötukka - vähän pidempi, mitä Elviksellä oli ollut. Aki sanoi, että aika hyvä tuo tukka, mutta tehdään teille myös pitkäkärkiset kengät. Sitten se sanoi, että teistä tehdään elokuva. Leningrad Cowboys Go American humoristiset Siperia-kohtaukset kuvattiin täällä Ylistarossa, ihan tässä nurkalla, olisko varttitunnin matka tästä Matin-Tuvasta? Elokuvan järjestäjät löysi sen paikan. Meille sanottiin, että nyt keikkabussilla Seinäjoelle ja siitä vähän eteenpäin. Yhtäkkiä oltiin keskellä kuuraisia rapapeltoja. Eikä kukaan bändistä vielä tiennyt, mitä tuleman pitää."
0069 Tatjana
Kuva 67 / 111
Aki Kaurismäki: Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994)
0070 DSC 0844
Kuva 68 / 111
Yleisökeskustelua.
- "Minusta tässä oli hyvä tämä Pidä huivista kiinni Tatjana, joka antoi odottaa semmosta menoa. Mutta tämähän oli ihan päinvastoin, hyvin seisahtanutta. Mutta näiden ihmisten sisällä tapahtuikin paljon."
Mato Valtonen:
- "Se on Akin huumoria suomalaismiehistä, juodaan kahvia ja kossua, mutta naiselle ei osata puhua. Muistan kohtauksen, jossa Matti Pellonpää töksäyttää virolaiselle Tatjanalle: puhu Suomea, että ymmärrät ittekkin. Se tuli lonkalta, improvisoi. Tarkkaa käsikirjoitusta ei ollut. Repliikkejä kirjoitettiin kuvauspaikoilla. Aki sanoi, että olette kaikki tämän elokuvan pääosissa."
0071 DSC0035
Kuva 69 / 111
Nimilaatat kertovat vierailijoista.
Esitelmöitsijä, kirjailija, elokuvanäyttelijä Mato Valtonen:
- "Mä en ole näyttelijä, enkä osaa näytellä. Aki Kaurismäen elokuvissa ei saa näytellä. Jos kohotat kuvauksen aikana kulmakarvaakin, niin Aki kuiskaa: älä näyttele. Se on se Akin tyyli. Pienillä eleillä pitää mennä ne kuvat läpi. Niistä niiden elokuvien huumorikin syntyy."
- "Tämä on oikea elokuvateatteri, jossa voi nähdä oikeita, hyvin valittuja elokuvia. Ei tällaista mikään voita. Ja mun nimilaattaa, ette saa tästä ikinä irti."
0072 DSC 0864
Kuva 70 / 111
0073 PicMonkey Collage8
Kuva 71 / 111
Festari-kuvassa Leningrad Cowboys-laulusolistin kanssa.
0074 DSC 0069
Kuva 72 / 111
Helvi Koivusalo (os. Latvala):
- "Muistan aina – se oli 50-luvun alussa – kun koulutyttöinä olimme täällä Kaukosen Marjatan kanssa katsomassa elokuvan Punaiset kengät. Siinä oli surullinen loppu. Marjatalla oli kädessä punaiset villarasat ja niistä lähti väri Marjatan poskille, kun se itki ja pyyhki kyyneleitä."
0075 DSC 0287
Kuva 73 / 111
0076 DSC 0201
Kuva 74 / 111
Suunnittelija, ohjaaja Mika Koivusalo:
- "Narvan marssi-lyhytelokuva on veljeni Petrin ja minun ideoima ja tekemä. Halusimme tuoda elokuvan keinoin esiin Ylistaron komian kirkon urkujen pehmeän ja laulavan soinnin, loistavan akustiikan sekä kauniin arkkitehtuurin."
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan A-kanttori Petri Koivusalo:
- "Sovitin Narvan marssin nimenomaan Ylistaron kirkon urkuja varten vuonna 1989. Soitin sen paapan hautajaisissa. Paappa oli kolmen sodan veteraani ja vannotti sairausvuoteellaan, että soitathan sitten varmasti."
0077 DSC 0209
Kuva 75 / 111
0078 Matin-Tupa Narva
Kuva 76 / 111
0079 PetriKoivusaloNarva
Kuva 77 / 111
0080 DSC 0269
Kuva 78 / 111
Nimilaatat kertovat vierailijoista.
Suunnittelija, ohjaaja Mika Koivusalo
- "Uskon, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällaista kirkkourut-elokuvaa on esitetty elokuvateatterissa. Vaikuttavaa sekin, että se sai täällä ensi-iltansa Ylistaron Asevelikuoro -dokumentin alkukuvana. Molemmissa kunnioitetaan veteraaneja."
0081 DSC 0274
Kuva 79 / 111
0082 DSC0096
Kuva 80 / 111
0084 DSC 0338
Kuva 81 / 111
Elokuvaohjaaja, professori Jarmo Lampela (oik.) ja näyttelijä Juha Kukkonen pohjustavat Nuoren Wertherin jäljillä -elokuvan ennakkoensi-iltaa.
- "Elokuva on uskollinen näytelmälle, vain DDR-politiikka jätettiin siitä pois. Isä on tavannut poikansa viimeksi 15 vuotta sitten. Poika - Eero - oli silloin kolmevuotias. Kun isä saa tiedon poikansa kuolemasta, hän lähtee selvittämään tämän viimeisiä vaiheita. Pian selviää, että nuorukaiseksi varttunut poika on asunut lähellä ja olisi aikonut ottaa isäänsä yhteyttä."
0085 werther
Kuva 82 / 111
Jarmo Lampela: Nuoren Wertherin jäljillä (2013)
0086 DSC 0363
Kuva 83 / 111
Yleisökeskustelua.
- "Välikuvissa on kauniita, saksankielisiä sitaatteja. Mitä haet niillä?"
Ohjaaja Jarmo Lampela:
- "Suvantoa, katsojan ajatuksille ja tunteille."
0087 DSC 0368
Kuva 84 / 111
Yleisökeskustelua.
- "Ohjaajan ja näyttelijöiden väliset kontaktit? Oliko helppo löytää tämä ryhmä, varsinkin Eero?"
Ohjaaja Jarmo Lampela:
- "Elokuvaa kuvattiin pitkään. Katsottiin ryhmän kanssa kuvattua materiaalia. Se vaikutti aina seuraavaksi otettavaan kuvaan. Koko ryhmä piti huolta ilmapiiristä. Kun ryhmä on hitsautunut yhteen, suorittamisen kynnys on matala. Näyttelijä onnistuu."
0088 DSC 0328
Kuva 85 / 111
Yleisökeskustelua.
- "Alkuperäisnäytelmässä tapahtumapaikkana on synkkä itäsaksalainen kaupunki, melkein slummi. Elokuva on kaunis. Se tapahtuu aivan toisenlaisessa ympäristössä, missä ja miksi?
Ohjaaja Jarmo Lampela:
- "Elokuva kuvattiin Suomenlinnassa. Siellä oli sopiva laiva ja laituri. Elokuva tehtiin pienellä ryhmällä ja pienellä budjetilla, usein pienin oivalluksin. Saarella on myös ohjaajan ja näyttelijän kotipaikat.
0089 DSC 0317
Kuva 86 / 111
Kiitos vaikuttavasta, erikoisesta kotimaisesta elokuvasta.
0090 DSC 0375
Kuva 87 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Elokuvaohjaaja, professori Jarmo Lampela:
- "Elokuvanteossa työtyytyväisyys on korkeimmillaan, kun tarina on oikean kokoinen, kun yksittäisiä kohtauksia varten varataan riittävästi aikaa ja kun koko työryhmä tekee työtään luovassa ilmapiirissä."
- "Filmiä ja valoa -festivaalista, en osannut odottaa, että täällä on näin hieno paikka ja tapahtuma."
0091 DSC 0382
Kuva 88 / 111
Nimilaatat kertovat festivaalivieraista.
Näyttelijä Juha Kukkonen:
- "On kysymys elokuvasta, joka vangitsee tietyn hetken. Ei anneta kiireen sanella työtahtia, eikä saa yrittää väkisin. Kun kuvauspaikalla ei tarvitse jännittää, niin näyttelijän on helpompi laskeutua rooliinsa."
0092 DSC 0390
Kuva 89 / 111
0093 Filmia ja valoa Peter VB
Kuva 90 / 111
0094 DSC 3347
Kuva 91 / 111
Vanhat elokuvajulisteet vievät ajatukset ja festivaali-illan tunnelman 1950-luvulle.
0095 DSCN5666
Kuva 92 / 111
Yli 50 vuoden takaiset muistikuvat ja jutut Francoise Arnoulista ja Anita Ekbergistä ovat vieläkin teräviä.
0096 DSC 0427
Kuva 93 / 111
0097 DSC 0518
Kuva 94 / 111
0098 DSC 0531
Kuva 95 / 111
Peter von Baghin kirjoittama CHAPLIN (Like 2013) on ensimmäinen suomalainen kirja 1900-luvun tunnetuimman elokuvaohjaajan ja aikansa kuuluisimman ihmisen elokuvista ja työtavoista. Vankka todistus siitä, että Chaplin on osa elokuvan ja ihmiskunnan historiaa.
0099 DSC 0541
Kuva 96 / 111
0100 DSC 0591
Kuva 97 / 111
Anssi Luoma johdattaa yleisön illan teemaan Charles Chaplinia siteeraamalla:
- ”Huumorin ansiosta pystymme paremmin puolustautumaan elämän vitsauksia vastaan.” (Peter von Bagh: CHAPLIN, Like 2013)
0101 DSC 0720
Kuva 98 / 111
- ”Chaplin oli nyt itsenäinen tuottaja-ohjaaja. Hän kääri elokuvillaan rahaa ja sijoitti ne uusiin elokuviinsa. Chaplin teki elokuvansa huolellisesti. CHAPLININ POIKA (1921) on kuuluisa siitä, että se on ensimmäinen elokuva, josta tiedetään, että Chaplin saattoi kuvata yhtä ja samaa kohtausta satakin kertaa.

Tämä on ensimmäinen elokuva, jossa Chaplin tutkailee – syväsukeltaa – isän ja pojan välisiä suhteita. Tämä on sellainen toiveuni, jossa Chaplin ikään kuin karkaa paremmille niityille – parempaan elämään – mitä hänen oma elämänsä oli lapsena ollut.”
0102 film-le-kid
Kuva 99 / 111
Charles Chaplin: Poika (1921)
0103 DSC 0606
Kuva 100 / 111
Yleisökeskustelua.

- ”Mikä on se perimmäinen syy, että te juuri Chaplinin otitte tuotannossanne näin keskiöön?”
0104 DSC 0714
Kuva 101 / 111
- ”Isäni vei minut 10-vuotiaana katsomaan Oulussa PARRASVALOJA. Hän puhui viikkoja ennen, että Chaplin on maailman hauskin mies. Elokuva kesti 2 ½ tuntia, eikä naurattanut yhtään. Mä päätin, että Chaplinin elokuvia en mene katsomaan – mä katson ennemmin Pekkaa ja Pätkää. Vasta myöhemmin löysin Chaplinin ja tulin järkiini. Koko aikuisikäni olen häneen perehtynyt.

Kirja tilattiin Ranskasta. Sain sen tehtävän. Mulla oli käytössä Chaplinin omat muistiinpanot ja arkistot. Mutta kyllä se työ sydämen asia oli. Että, oikein hyvä kysymys.”
0105 V2 PicMonkey Collage9
Kuva 102 / 111
Jaakko Lepistö:
- ”Teitä kuultuani ja Anssi Luoman pitkään tunteneena, kysyn, jos teidät filmihullut pantais samaan kämppään katsomaan elokuvia ja keskustelemaan, niin kuinka kauan te siellä viipyisitte?”

Peter von Bagh:
- ”Siihen asti, kun jompikumpi kupsahtais.”
0106 DSC 0700
Kuva 103 / 111
Peter von Bagh:
- ”DIKTAATTORI. Vuonna 1940, suursodan alla, vain Chaplinilla oli kanttia haastaa Hitler – maailman tunnetuin ja suurin riitapukari. Tavallaan yhtä kuuluisa ihminen haastoi yhtä kuuluisan ihmisen ja hakkasi hänet huumorin keinoin. Huumorilla, tämän illan teemalla.”
0107 DSC 0662
Kuva 104 / 111
Nimilaatta kertoo festivaalivieraasta. Professori, elokuvahistorioitsija, elokuvaohjaaja Peter von Bagh:

- ”Tämä paikka tekee minuun erittäin suuren vaikutuksen, koska tää on sitä, mitä elokuvateatterin pitää olla: paikka, jossa koetaan yhdessä mieliin jääviä elämyksiä.”
0108 peter4
Kuva 105 / 111
0109 DSC 0609
Kuva 106 / 111
- “Elokuvateossa joku ratkaisevan hankala vastoinkäyminen kääntyy yleensä eduksi. Tässä onnenpotku on siinä, että mä tulen tietämättäni tehneeksi sukupolvielokuvan. Mä joudun kertomaan oman tarinani osana yhtä tiettyä vuosiluokkaa. Luulen, että tämä on se syy, miksi elokuva nousi elämään ihan toisella tavalla, kun me luultiin.”
0110 PicMonkey Collage11
Kuva 107 / 111
Peter von Bagh: Muisteja (2013)

- ”MUISTEJA on elokuva, joka liittyy omaan elämääni. Alun perin en kuvitellu tähän kovin paljon henkilökohtaista kosketusta, mutta sitten kaikki mun vakituiset työryhmän jäsenet tuli mulle erikseen puhumaan, että sun on pakko olla mukana tässä kerronnassa.

Mä olin ollu Oulussa 5-vuotiaasta 17-vuotiaaksi. Kun mä olin lähteny sieltä, niin äitipuoli oli antanu poltettavaksi kaikki mun kuvani, kirjani ja kaikki. Mun koko lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni oli poissa.

Kuvien takia käännyin luokkatovereiden ja arkistojen puoleen. Mä kirjoitin ja puhuin elokuvaan oman osuuteni, mutta tässä on käytetty apuvälineinä kaikkia Suomen taiteita. Sitaatteja, joita mä löysin Matti Hälliltä ja Paavo Rintalalta. He pystyvät sanomaan asiat paremmin kuin mä.”
0111 DSC 0613
Kuva 108 / 111
Yleisökeskustelua. Raili Yli-Torkko:
- ”Joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa 50- ja 60-luvuilla, löytää tunneyhteyksiä tähän elokuvaan ja näihin muistoihin, vaikka hänellä ei olisi ollut mitään tekemistä Oulun kanssa. Miksi näitä vanhoja rakennuksia on monessa kaupungissa purettu? Olisi ensiarvoisen hienoa katsoa niitä nyt, jos ne olisi kunnostettu. Kiitos tästä elokuvasta.”

Peter von Bagh:
- ”Kiitos. Pikkuisen vihainen tuo elokuva lopulta on. Se, miksi päästetään tällaista tapahtumaan. Nämä uudet arvot ja muut jyrää monta asiaa, joilla olisi pysyvää merkitystä.”
0112 DSC 0749
Kuva 109 / 111
Elokuvan musiikista. Peter von Bagh:

- ”Valitsin tähän musiikin itse. Mä oon tehny heistä ohjelmia ja tuntenu kaikki henkilökohtaisesti – Olavi Virran, Harmony Sistersin, Henry Theelin.

Vaistoni sanoi, että elokuvan alussa ja lopussa pitää tulla Syysunelmia.”

Taina ja Kalervo Puskala kiittävät elokuvan jälkeen:
- ”Se on meidän häävalssi.”
0113 peter7
Kuva 110 / 111
- ”Kiitos vierailusta. Ajatuksia herättävät keskustelut ja elokuvat sytyttivät valon, joka voitti taas pimeyden.”
0114 Paatoskuva
Kuva 111 / 111